Snowcrossin Suomen mestaruuskausi käynnistyy Parikkalassa – kotiradan Tynkkynen haastajana

Kuva Teemu Kukkonen

Moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruussarja starttaa Parikkalassa viikonloppuna. Kotiradallaan menestystä hakee Pro-luokan SM-kuutonen Jere Tynkkynen. Vastaansa hän saa Suomen mestari Joonas Keskiahon, SM-hopeamitalisti Topi Postin, Amerikassa ammatikseen ajaneen Aki Pihlajan, Miika Lammin ja koko pienemmän luokan SM-kärkikolmikon.

Neljän viikonlopun mittainen Suomen mestaruuskausi käynnistyy Kärkikuntien Moottorikelkkakerhon (KkMKK) isännöimänä Etelä-Karjalan Parikkalassa viikonloppuna. Pääluokat Pro ja Pro Lite kilpailevat pisteistä kumpanakin päivänä erillisissä osakilpailuissa.

Isäntäseuran väreissä Pro-luokan mainetekoihin pyrkivät Matti Reinikainen ja Jere Tynkkynen, joka sijoittui viime kaudella SM-sarjassa kuudenneksi. Reinikainen oli kahdeksas.

– Olisi kiva olla palkintokorokkeella jossain kisassa tänä vuonna, mutten ole ajatellut koko kauden lopputulostani. Olen ajanut jo 15 vuotta ja saavutin SM-pronssia kaudella 2019, mutta aktiivivuoteni alkavat olla takana päin, helmikuun lopussa 33 vuotta täyttävä Tynkkynen kertoilee.

Pro-luokka on kivenkova. Uuteen kauteen suuntaavat viime talven Suomen mestari, Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Joonas Keskiaho ja SM-hopeamitalisti, Kemijärven Moottorikerhon Topi Posti. Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden Mikko Osmo pitää hallussaan SM-pronssia, mutta hän on sivussa loukkaantumisen takia. SM-sarjassa neljänneksi sijoittunut, Polar Cross Moottorikerhon (PCMK) Miika Lammi on Pro Lite -luokan Suomen mestari 2020.

Viisi edellistä talvea maailman kovimmassa snowcross-sarjassa Amerikassa kilpaillut ja tänäkin talvena kaksi osakilpailua Atlantin takana ajanut Aki Pihlaja janoaa nyt Suomen mestaruutta. LaMK:n kuljettaja ajoi viime viikonloppuna kauden ensimmäisessä kansallisessa snowcross-kilpailussa Rovaniemellä lauantaina toiseksi ja sunnuntaina voittoon. Keskiaho pokkasi ykköspalkinnon ensimmäisenä päivänä, muttei ajanut toisena.

Pienemmän, Pro Lite -luokan viime kauden SM-kärkikolmikko, PCMK:n Aleksi Juntunen, Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesonen ja Kuopion Moottorikerhon Oskari Laamanen ovat vaihtaneet Pro-luokkaan. Ruotsalaisväriä Parikkalaan tuo Emil Persson.

– Pro on tosi mielenkiintoinen. Me ”vanhukset” olemme olleet kärkiporukassa pitkään, mutta nuoria on alkanut tulla mukaan. Luokan kärki on kova, mutta myös sijoilla neljästä kymmeneen tulee olemaan tiukkaa kisaa. Uskon, että Keskiaho, Pihlaja ja Posti ovat kovimpina kärjessä. Saa nähdä, mikä on tulokkaiden vauhti. Itse nautiskelen ajamisesta ja toivottavasti pystyn pistämään kärkikuskeille kampoihin, Tynkkynen ennakoi.

Kotikilpailuun valmistautuminen järjestelypuuhissa

Jere Tynkkynen ei kilpaillut viime viikonloppuna Rovaniemen kansallisessa Pakkaskisassa, sillä kotikilpailuun valmistautuminen vei huomion – ja tällä kertaa harjoittelun sijaan järjestelypuolella.

– Meillä on Parikkalassa touhuttu muutama vuosi, että olemme saaneet treeniradan ja järjestettyä parit kisat ennen koronahässäkkää. Nyt on kiva lähteä ajamaan kotiradalle. Laji on kuitenkin sellainen, että rata muuttuu silmänräpäyksessä. Vaatisi treenipäivinä kymmeniä kuskeja radalle, että se voisi olla samassa kunnossa kuin kisoissa. Siinä mielessä kotiradasta ei ole suurta etua. Etenkään nyt, kun olen ollut niin aktiivisesti kisajärjestelyissä mukana. Kotikisan etu voi kääntyi päinvastaiseksi, koska on paljon muuta tekemistä kuin kisan ajamiseen valmistautumista, Tynkkynen kuvailee.

– Haluan kuitenkin ehdottomasti touhuta treeniradan ja kisan suhteen, joten kivaa se on. Lajissakin on tapahtunut viime vuosina paljon kehitystä. On runsaasti kuskeja ja nuoria on noussut esiin. Prossa on laaja taso, samoin Pro Litessä. Myös nuorten ja naisten luokissa on paljon seurattavaa.

Paljon nähtävää kisapaikalla ja Live-lähetyksissä

Parikkalassa starttaa myös naisten ja 14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan SM-kausi.

Suomen Cupin avausosakilpailu on puolestaan vuorossa 13-14-vuotiaiden Junior 13-14 -luokassa sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien luokissa.

Kansallisesta menestyksestä kilpaillaan Micro Junioreissa, Mini Junioreissa, Junior 11-12 -luokassa, Sportissa ja harrasteluokassa.

Kilpailu on yleisötapahtuma. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Opintie 2, Parikkala.

Lapset ajavat lauantaina aamupäivällä, karsintaerät alkavat kello 9:30. Iltapäivän ohjelmassa olevien Pron, Pro Liten, veteraanien ja harrasteen karsintaerät starttaavat kello 13:45. Sunnuntaina karsintaerät käynnistyvät kello 11:00.

Lauantain ja sunnuntain kilpailuja on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa, ISTV:ssä ja MJP-Eventsin YouTube-kanavalla: www.youtube.com/MJPEVENTS

SM-Snowcross 2022
SM 5.-6.2. Parikkala
SM 5.-6.3 Kokkola
SM 26.-27.3 Rovaniemi
SM 30.4.-1.5. Paljakka