Pihlaja, Rinne, Forsell ja Ollila hakevat mestaruuksia snowcrossin SM-päätöksessä – Kauden finaali Ukkohallassa
Moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruuskausi päättyy Ukkohallassa perjantaina ja lauantaina. Yksikään titteli ei ole vielä varmistunut, mutta neljän SM-luokan sarjajohtajat ovat vahvoissa asemissa.
Oulun läänissä, Kainuun maakunnassa, Hyrynsalmen Ukkohallan Ski Resortissa ratkaistaan snowcrossin SM- ja Suomen Cup -luokkien lopulliset järjestykset tältä talvikaudelta. Pro- ja Pro Lite -luokka kamppailevat SM-pisteistä sekä perjantaina että lauantaina laskettelukeskuksen maisemissa. Naiset ja 14-16-vuotiaat juniorit ajavat yhden SM-osakilpailun, sen kauden viimeisensä lauantaina. 13-14-vuotiaiden junioreiden sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien viimeinen Suomen Cup -osakilpailu järjestetään perjantaina, jolloin kilpaillaan myös kansallisissa luokissa Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12 ja harraste. Lauantaina kansallisena luokkana nähdään Sport.
Pro-luokan SM-sarjaa johtaa Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Aki Pihlaja, joka on voittanut kauden kaikkien viiden SM-osakilpailun finaalierät. Snowcrossissa pisteitä jaetaan myös osakilpailujen karsintaerissä, ja Ukkohallassa niitä on tarjolla kumpanakin päivänä maksimissaan 45 kappaletta. Pihlajan etumatka SM-sarjassa toisena olevaan, Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesoseen on 39 pistettä.
Pihlaja lähtee luottavaisena Ukkohallaan, vaikka mies kasaakin itselleen tietynlaisia odotuksia. Pihlaja juhli viime viikonloppuna MM-pronssia Norjassa, vaikka hänellä jäi kolmiosaisen sarjan avaus Turkissa väliin perheenlisäyksen takia. Pihlaja voitti Norjan lisäksi MM-sarjan toisen osakilpailun Joensuussa. Vuosi sitten Pihlaja vei maailmanmestaruuden kerrasta poikki -kilpailussa.
– Oli mukava saada MM-pronssi. Sellainen mitali minulta värisuorasta vielä puuttuikin ja olihan se pronssi parempi kuin ei mitalia ollenkaan. Ajoni kulkee hyvin, ei passaa valittaa, Pihlaja kertoo SM-kauden päätöksen alla.
– Tietenkin minulla on kovat paineet ennen SM-päätöstä, koska olen voittanut kaikki kisat ja haluaisin pitää sen niin loppuun asti. Suomen mestaruus oli kauden tavoitteeni, ja nyt toki melkein riittää se, että menen viivalle ja ajan joillekin pisteille.
Pro-luokassa kolmospaikalla oleva Elias Bacher on kärjestä 71 pisteen päässä eikä itävaltalainen aja Ukkohallassa. Polar Cross Moottorikerhon Aleksi Juntunen väijyy vain pisteen perässä hänestä. Viidentenä oleva Vuokatti Racingin Aleksi Rehu on 26 pisteen etäisyydellä Juntusesta.
Rovaniemen Moottorikerhon Topi Rinne on ollut Pro Lite -luokassa vielä Pihlajaakin ylivoimaisempi, sillä hän on kerännyt karsintaeristä ja finaaleista maksimipisteet. Norjan Thor David Rasmus on jäänyt kakkospaikalla jo 63 pisteen päähän.
– Kyllähän minä mestaruutta lähden hakemaan ja hyvin mahdollinen se on, koska minulla on niin iso pistekaula. Mestaruuden pitäisi tulla, mutta valmistaudun kisaan samalla tavalla kuin muihinkin kisoihin. En lähde löysäilemään, ja on hankalakin yrittää muuta kuin ajaa täysillä, Pro Lite -luokan tulokaskuljettaja Rinne muistuttaa.
Nykarleby Motorsports Klubbin Emil Herten on 21 pistettä Rasmuksesta kolmantena ja LaMK:n Jyri Pernu vain pisteen Hertenistä neljäntenä. LaMK:n Onni Niskala löytyy viidenneltä tilalta, kymmenen pisteen päässä Pernusta.
Naisten ja junioreiden SM-kausi pakettiin lauantaina
Naisissa Suomen mestaruuskamppailu on Prota ja Pro Liteä tiukempi, mutta toki he ovat ajaneet vähemmän osakilpailuja, eli kolme kappaletta. Tuupovaaran Moottorikerhon (TuupoMK) Saga Forsell on karannut 22 pistettä kakkospaikalla olevasta, Marjanpoimijat-Racingteamin Emma Laamasesta. Kolmantena on Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Venla Kauvosaari, vain neljän pisteen takamatkalla Laamaseen. TuupoMK:n Mila Nevalainen on neljäntenä ja Porvoon Moottorikerhon Victoria Laine viidentenä, eroa kärkeen heillä on 49 ja 62 pistettä.
Forsell ja Laamanen ehtivät SM-sarjan tauolla osallistua kaksiosaiseen naisten MM-sarjaan, mistä heille oli tuomisena loppusijat neljä ja viisi. Kauvosaari, Nevalainen ja SM-sarjassa kuudentena oleva, LaMK:n Nanna Peteri ajoivat kukin yhden osakilpailun sijoittuen sarjassa sijoille 10-12.
– Ihan hyvillä mielin lähden Ukkohallaan, mutta jännittää totta kai, koska mestaruus on lähellä. Jännittää se, miten kisa tulee menemään. MM-osakisat antoivat itseluottamusta ja sain hyvää ajoa alle ennen SM:ää. Se on tärkeää. Tavoitteeni on ajaa varmasti maaliin. Se riittää mestaruuteen. Minun ei ole pakko voittaa, Forsell muistuttaa ennen lauantaista finaaliosakilpailua.
Enontekiön Moottorikerhon Niklas Ollila on voittanut Junior 14-16 -luokan kaikki pisteitä tuottaneet erät jokaisessa kolmessa SM-osakilpailussa. Hän johtaakin sarjaa 44 pisteellä ennen LaMK:n Valtteri Kotalaa, jolla on näin ollen enää teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen. Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Niklas Isokääntä on puolestaan vain pisteen jäljessä Kotalaa kolmospaikalla. Neljättä sijaa pitää LaMK:n Peetu Joutsen, jolla on ainoastaan kolmen pisteen takamatka Isokääntään. Rovaniemen Moottorikerhon Samu Tähtisaari löytyy vitospaikalta, 16 pistettä Isokäännästä.
– Lähden kisaan hyvillä fiiliksillä. Kun vedän ekan erän täysillä ja voitan, se riittää. Sen jälkeen voin vain ajaa. Koko kausi on mennyt niin kuin suunnittelin. Ja onhan tässä jo pari vuotta ajateltu sitä, että Suomen mestaruus tulisi. On pitänyt treenata kovempaa kesällä ja syksyllä, että on nyt kulkenut näin. Tuntuu hyvältä ajaa erien kärjessä, Ollila kuvailee.
Perjantainen kilpailupäivä on jaettu kahteen osaan. Aamupäivällä ajavat luokat Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12 ja Junior 13-14, joiden karsintaerät käynnistyvät kello 11:50 ja finaalit kello 13:35. Iltapäivällä ovat vuorossa luokat Pro, Pro Lite, V40, V50 ja harraste, joiden karsintaerät starttaavat kello 15:45 ja finaalit kello 18:15.
Lauantaina karsintaerät ampaistaan liikkeelle kello 10:10 ja finaalit kello 13:15.
Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Ukkohallantie 20, Hyrynsalmi. Yhden päivän pääsylipun hinta on 15 ja kahden päivän 20 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät nautiskelemaan tapahtumista veloituksetta. Kilpailun järjestää Pohjois-Suomen matkailu ja kehittämisyhdistys ry.
Suorat lähetykset YouTubessa
Viikonlopun kilpailutapahtumia voi seurata suorana lähetyksenä MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
Perjantai:
Lauantai:
Aiempien SM-osakilpailuviikonloppujen koosteet
Snowcrossin kolmen ensimmäisen SM-osakilpailuviikonlopun koosteet ovat katsottavissa MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
27.-28.1.2024 Rovaniemi:
3.-4.2.2024 Parikkala:
2.-3.3.2024 Nivala:
SML SM Snowcross Ukkohalla 26.-27.4.2024
Ukkohalla
Ukkohallantie 20, Hyrynsalmi
Pohjois-Suomen matkailu ja kehittämisyhdistys ry.
Aikataulu
Perjantai 26.4.2024
SM: Pro, Pro Lite.
Suomen Cup: Junior 13-14, V40, V50
Kansallinen: Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12, Harraste
Aamupäivä
8:30-10:30 Ilmoittautuminen ja katsastus
10:45 Kuljettajakokous (aamupäivän luokat )
11:00 Harjoitukset
Micro Junior 5 minuuttia
Mini Junior 5 min.
Junior 11-12 ryhmä A ja B 5 min.
Junior 13-14 5 min.
Tauko 20 min.
11:50 Karsintaerä 1
Micro Junior 5 kierrosta
Mini Junior 5 kier.
Junior 11-12 Ryhmä A 6 kier.
Junior 11-12 Ryhmä B 6 kier.
Junior 13-14 6 kier.
Tauko 20 min.
12:35 Karsintaerä 2
Micro Junior 5 kier.
Mini Junior 5 kier.
Junior 11-12 Ryhmä A 6 kier.
Junior 11-12 Ryhmä B 6 kier.
Junior 13-14 6 kier.
Tauko 20 min.
13:30 Last Chance
Junior 11-12 4 kier.
13:35 Finaalit
Micro Junior 5 kier.
Mini Junior 5 kier.
Junior 11-12 8 kier.
Junior 13-14 8 kier.
Tauko 30 min.
14:15 Aamupäivän luokkien palkintojenjako
Iltapäivä
12:00-14:00 Ilmoittautuminen ja katsastus
14:15 Kuljettajakokous (iltapäivän luokat)
14:45 Harjoitukset
V40 + V50 5 min.
Harraste ryhmä A ja ryhmä B 5 min.
Pro Lite ryhmä A ja ryhmä B 7 min.
Pro 7 min.
Tauko 30 min.
15:45 Karsintaerä 1
V40 + V50 8 kier.
Harraste 8 kier.
Pro Lite ryhmä A 8 kier.
Pro Lite ryhmä B 8 kier.
Pro 8 kier.
Tauko 30 min.
16:55 Karsintaerä 2
V40 + V50 6 kier.
Harraste 6 kier.
Pro Lite ryhmä A 8 kier.
Pro Lite ryhmä B 8 kier.
Pro 8 kier.
Tauko 30 min.
18:00 Last Chance
Harraste 4 kier.
Pro Lite 4 kier.
18:15 Finaalit
V40 + V50 8 kier.
Harraste 8 kier.
Pro Lite 12 kier.
Pro 15 kier.
Palkintojenjako välittömästi finaalien jälkeen.
Lauantai 27.4.2024
SM: Pro, Pro Lite, Naiset, Junior 14-16.
Kansallinen: Sport.
7:30-8:30 Ilmoittautuminen ja katsastus
8:45 Kuljettajakokous
9:15 Harjoitukset
Naiset 5 min.
Sport ryhmä A ja B 5 min.
Junior 14-16 5 min.
Pro Lite ryhmä A ja B 7 min.
Pro 7 min.
Tauko 20 min.
10:10 Karsintaerä 1
Naiset 6 kier.
Sport Ryhmä A 6 kier.
Sport Ryhmä B 6 kier.
Junior 14-16 6 kier.
Pro Lite ryhmä A 8 kier.
Pro Lite ryhmä B 8 kier.
Pro 8 kier.
Tauko 20 min.
11:30 Karsintaerä 2
Naiset 6 kier.
Sport Ryhmä A 6 kier.
Sport Ryhmä B 6 kier.
Junior 14-16 6 kier.
Pro Lite ryhmä A 8 kier.
Pro Lite ryhmä B 8 kier.
Pro 8 kier.
13:00 Last Chance
Sport 4 kier.
Pro Lite 4 kier.
13:15 Finaalit
Naiset 8 kier.
Sport 8 kier.
Junior 14-16 8 kier.
Pro Lite 12 kierrosta
Pro 15 kier.
Palkintojenjako välittömästi finaalien päätyttyä.
SM-kauden päätösjuhla illalla.
Pääsyliput
1 päivän lippu 15 euroa. 2 päivän lippu 20 euroa.
Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.
SML SM-Snowcrossin kilpailukalenteri 2024
27.-28.1.2024 Rovaniemi
3.-4.2.2024 Parikkala
2.-3.3.2024 Nivala
26.-27.4.2024 Ukkohalla
23.-24.02.2024 Oulu Stadion Snowcross
9.3.2024 Jyväskylä SM-Viikko. Luokat Open ja Naiset
www.sm-snowcross.fi
www.facebook.com/snowcrossSM
www.instagram.com/smsnowcross
www.youtube.com/mjpevents
Suomen Moottoriliitto ry.
www.moottoriliitto.fi