Pihlaja hallitsi snowcrossin SM-avausta – Puustinen ja Aitto-oja kovina Pro Litessä

”Amerikan mies” Aki Pihlaja tykitti pari SM-osakisavoittoa Parikkalassa. Kuva: Teemu Kukkonen.

Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pihlaja voitti moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruuskauden ensimmäisen osakilpailuviikonlopun kummankin päivän Pro-luokassa Parikkalassa. Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden Leevi Puustinen oli Pro Lite -luokan ykkönen lauantaina ja Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Hermanni Aitto-oja sunnuntaina.

Naisten sunnuntaisen SM-avauksen vahvin oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä ja 14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan ensimmäisen SM-osakilpailun Ruotsin Oscar Nikula.

Amerikan sarjasta SM-sarjan kärkeen

Aki Pihjala kilpaili viisi edellistä talvea snowcrossin maailman kovimmassa kilpasarjassa Amerikassa, mutta tänä vuonna hän tähtää Pro-luokan Suomen mestaruuteen. Kultajahti käynnistyi Lapin Moottorikelkkailijoiden kuljettajalla mallikkaasti, sillä hän voitti SM-avausviikonloppuna finaalierän sekä lauantaina että sunnuntaina Etelä-Karjalan Parikkalassa.

– Nyt onnistui molemmat päivät eikä tullut tällä kertaa kolaroituakaan finaalissa. Selvisin siis vähän helpommalla tänään, mutta töitä täytyi silti tehdä. Joku hiillosti minua vähän aikaa alussa, joten ei auttanut löysätä. Hyvin meni, Pihlaja kertasi.

– Katselin finaalin aikana taakseni, ettei kukaan tullut ihan puskuriin kiinni. Pystyin välillä rauhoittamaan ajoani ja katselemaan linjoja. Lujaa sai silti ajaa, että pysyin edellä. Nyt voin suunnata positiivisesti ja hymyssä suin eteenpäin. Kisoja tahtoo olla vielä pari viikonloppua ennen seuraavaa SM:ää, mutta on siellä yksi vapaakin, jotta ehtii hieman hengähtää.

Kärkikuntien Moottorikelkkakerhon isännöimän SM-viikonlopun sunnuntain toiseksi ajoi Kemijärven Moottorikerhon Topi Posti ja kolmanneksi seuratoveri Pieti Puhakka, joka oli ehtinyt ottaa varaslähdön ja suuntasi uusintastarttiin takarivistä.

Hallitseva Suomen mestari Joonas Keskiaho ajoi lauantaina toiseksi. Lapin Moottorikelkkailijoiden kuljettaja reväytti jalkansa sunnuntaina ja hänen päivänsä jäi kesken jo ennen finaalia.

Lauantaina kolmanneksi sijoittunut Miika Lammi ajoi sunnuntaina lähes finaalin puoleenväliin saakka kolmantena, kunnes Polar Cross Moottorikerhon edustaja kaatui hyppyrissä joutuen keskeyttämään. Pro-luokan tulokaskuljettaja Aki Pesonen oli Lammin keskeytyksen jälkeen matkalla kolmanneksi, mutta Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden kuljettaja keskeytti puolestaan aivan finaalin lopulla teknisen vian takia.

Aitto-oja nousi Pro Liten voittoon

SM-sarjan toisessa pääluokassa, Pro Litessä, sunnuntaiset voittojuhlat järjesti Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Hermanni Aitto-oja, joka oli lauantaina seitsemäs.

– Oli mallikas päivä ja mukava rata. Vähän keli huononi finaaliin, muttei sille voi mitään. Rata muokkautui koko ajan hirveästi, joten piti olla tarkkana. Lisäksi toisen perässä ajaessa ei nähnyt ”mitään”. Ei ollut kuitenkaan mitään erityistä, Aitto-oja kertasi.

Sunnuntaina toiseksi ajoi lauantain finaalin tapaan Polar Cross Moottorikerhon Joona Karjalainen. Kolmas oli finaalin startin napannut ja viimeisellä kierroksella Karjalaisen taakse pudonnut, Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden Joni Komulainen.

Lauantaina Pro Liten finaalin kolmospaikan vei Pukkilan Moottoriurheilijoiden Markus Roine.

Lauantaina SM-avauksen voittaneen Leevi Puustisen sunnuntain finaalin startti meni pieleen ja hän lähti tekemään hurjaa nousua joukon hänniltä. Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden edustaja saapui ruutulipulle neljäntenä alle kaksi sekuntia voittajalle jääneenä.

Kylmälä naisten SM-avauksen vahvin

Naiset avasivat Suomen mestaruuskautensa sunnuntaina. Parikkalan radalla finaalierän voittoon ajoi hallitseva SM-kultamitalisti, Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä. Toinen oli Marjanpoimijoiden Emma Laamanen ja kolmas Tuupovaaran Moottorikerhon Mila Nevalainen.

– Ihan mahtavaa. Olen todella tyytyväinen. Luokan taso on noussut, ja pitää painaa kunnolla, Kylmälä kommentoi iloisena.

Nikula juhli junioreissa

14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan SM-avauksen voittoon kiisi Ruotsin Oscar Nikula ennen Rovaniemen Moottorikerhon Vertti Kaihuaa ja Lapin Moottorikelkkailijoiden Myrsky Rissasta.

– Fiilikset ovat tosi hyvät. Starttini meni huonosti ja piti vähän ohitella. Meinasin jo, etten pysty voittamaan, mutta hyvin meni, Nikula kuvaili tyytyväisenä.

Kansallisen Sport-luokan voitti Kuopion Moottorikerhon Arto Järvenpää.

Lauantaina 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -avauksen vahvin oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Niko Korsumäki.

50-vuotiaiden veteraanien ensimmäisen Suomen Cup -osakilpailun voittajana on tuloksissa Mikkelin Moottorikerhon Anssi Viskari, mutta tuloksissa saattaa olla virhe ja voittaja olla Tuupovaaran Moottorikerhon Mikko Nevalainen. Asiaa selvitetään.

Sunnuntain Kansallisissa luokissa Micro Juniorit voitti Porvoon Moottorikerhon Valter Laine, Mini Juniorit Polar Cross Moottorikerhon Toivo-Taneli Pauna, Junior 11-12 -luokan Lapin Moottorikelkkailijoiden Peetu Joutsen ja harrasteluokan Keski-Suomen Moottorikerhon Joona Tissari.

Suomen mestaruuskausi jatkuu toisen osakilpailuviikonlopun merkeissä Kokkolassa 5.-6. maaliskuuta.


Tulokset
SM-snowcross, 2. osakilpailu, Parikkala, sunnuntai 6.2.2022

Pro (SM):
1) Aki Pihlaja LaMK Lynx 13.09,708
2) Topi Posti KeMot Ski-Doo +11,380
3) Pieti Puhakka KeMot Ski-Doo +36,743
4) Jere Tynkkynen KkMKK Lynx +40,629
5) Joona Marin SiiVe Lynx +43,354

Pro Lite (SM):
1) Hermanni Aitto-oja OSMK Lynx 9.27,403
2) Joona Karjalainen PCMK Lynx +0,708
3) Joni Komulainen SoMoKe Artic Cat +1,606
4) Leevi Puustinen SoMoke Lynx +1,817
5) Oliver Jaakola LaMK Lynx +2,363

Naiset (SM):
1) Taru Kylmälä LaMK Lynx 6.27,847
2) Emma Laamanen Marjanpoimijat Ski-Doo +2,579
3) Mila Nevalainen TuupoMK Ski-Doo +16,447
4) Elina Palojärvi KeMot Lynx +17,513
5) Laura Niemi PCMK Ski-Doo +24,772
* Naisten luokalle 1. SM-osakilpailu.

Junior 14-16 (SM):
1) Oscar Nikula Ruotsi Ski-Doo 6.32,590
2) Vertti Kaihua RoMK Ski-Doo +4,893
3) Myrsky Rissanen LaMK Lynx +7,259
4) Atte Vanhatalo PCMK Ski-Doo +8,258
5) Joel-Peetter Rautio OSMK Lynx +14,381
* Junior 14-16 -luokalle 1. SM-osakilpailu.

Junior 13-14 (Suomen Cup):
1) Onni Niskala LaMK lynx 4.53,724
2) Niklas Ollila EtMK Ski-Doo +12,388
3) Niklas Vanhatalo PCMK Ski-Doo +15,077
4) Nooa Määttä OSMK Ski-Doo +16,295
5) Luka Tukiainen KMK Ski-Doo +18,737
*Junior 13-14 -luokalle 1. Suomen Cup -osakilpailu

Sport (kansallinen):
1) Arto Järvenpää KMK Ski-Doo 8.25,387
2) Tero Tornberg KuusMK Lynx +6,981
3) Petja Vuojärvi P-KMK Polaris +8,109
4) Vesa Silvan TamMC Arctic Cat +8,321
5) Marko Ylä-Pöntinen EP-MoKe Ski-Doo +11,645

Kaikki tulokset


SM-snowcross, 1. osakilpailu, Parikkala, lauantai 5.2.2022

Pro (SM), finaali:
1) Aki Pihlaja LaMK Lynx 13.15,227
2) Joonas Keskiaho LaMK Lynx +6,755
3) Miika Lammi PCMK Lynx +13,510
4) Pieti Puhakka KeMot Ski-Doo +16,474
5) Aki Pesonen YLM Lynx +17,792

Pro Lite (SM), finaali:
1) Leevi Puustinen SoMoKe Lynx 9.45,528
2) Joona Karjalainen PCMK Lynx +13,058
3) Markus Roine PukMu Ski-Doo +15,903
4) Oliver Jaakola LaMK Lynx +18,464
5) Aki Pietilä OSMK Polaris +24,534

Kaikki tulokset

SM-Snowcross 2022
SM 5.-6.2. Parikkala
SM 5.-6.3 Kokkola
SM 26.-27.3 Rovaniemi
SM 30.4.-1.5. Paljakka

www.sm-snowcross.fi
www.facebook.com/snowcrossSM
www.instagram.com/smsnowcross