Keskiaho, Juntunen, Jaakola ja Kylmälä snowcrossin SM-sarjan valtiaat
Keskiaho, Juntunen, Jaakola ja Kylmälä snowcrossin SM-sarjan valtiaat
Moottorikelkkojen snowcrossin Suomen mestaruuksia juhlivat Lapin Moottorikelkkailijoiden Joonas Keskiaho, Polar Cross Moottorikerhon Aleksi Juntunen ja Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä, kun kauden viimeinen osakilpailu oli ajettu päätökseen Paljakassa sunnuntaina. Junioreissa mestaruuden vei Lapin Moottorikelkkailijoiden Oliver Jaakola.
Snowcrossin viimeinen osakilpailuviikonloppu Paljakassa sisälsi pääluokkien, Pro- ja Pro Lite -luokkien, osalta yhden SM-osakilpailun sekä lauantaina että sunnuntaina. Prossa ammattikuljettaja Aki Pihlaja sai balsamia heikon Yhdysvaltojen kautensa ja MM-kilpailun haavoilleen voittamalla kumpanakin päivänä. Lapin Moottorikelkkailijoiden kuljettaja ei ajanut muita osakilpailuja, joten hän oli SM-loppupisteissä 13.
Pro-luokan Suomen mestaruuden vei kauden kaikki aiemmat osakilpailut voittanut, Pihlajan seuratoveri Joonas Keskiaho, joka vetäisi Paljakassa kahdesti toiseksi. Lauantaina Keskiaho haastoi Pihlajan tosissaan häviten voiton vain reilulla sekunnilla ja kellottaen finaalierän nopeimman kierrosajan. Sunnuntain finaalissa Keskiaho jäi Pihlajasta kymmenisen sekuntia, mutta hän myös ehti johtaa kilpailua ja ajaa joukon nopeimman kierrosajan.
Keskiaho uusi viimevuotisen Suomen mestaruutensa. Kaudella 2019 hän otti SM-hopeaa.
– Tavoitteeni tähän kauteen oli uusia mestaruus. Siinä onnistuminen tuntuu tietenkin hyvältä. Oli myös mukavaa, että Pihlaja oli mukana Paljakan kisassa. Pääsi näkemään kansainvälisen ammattilaisen vauhtia. Lauantaina pystyin haastamaan hänet, mutten ohittamaan. Sunnuntaina ohitin hänet, mutta hän pääsi lopussa takaisin kärkeen. Minulla alkoi valua nenästä verta, minkä takia hengittäminen oli vaikeaa. Se vaikutti lihaksiini. En silti tiedä, voiko tästä vetää suurempia johtopäätöksiä kansainvälisiä kisoja ajatellen. Suomen mestaruus oli kauden tavoitteeni ja menestyminen MM-kilpailussa, missä minulla ei kuitenkaan ollut paras päivänä, Keskiaho viittasi Rovaniemellä viikkoa aiemmin lauantaina järjestetyn MM-kilpailun kahdeksanteen sijaansa.
– Koko kaudesta jäi mukava maku. Voitin SM-sarjassa alkuerät ja finaalit mukaan lukien 15 lähtöä 18:sta. Olen tyytyväinen, että ajoin kaikissa lähdöissä palkintosijalle.
Pro-luokan SM-hopeaa otti Kemijärven Moottorikerhon Topi Posti ja -pronssia Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden Mikko Osmo. SM-sarjan neljäs oli viime kauden Pro Lite -luokan Suomen mestari, Polar Cross Moottorikerhon Miika Lammi. Viidenneksi SM-sarjassa sijoittui Kemijärven Moottorikerhon Pieti Puhakka.
Pienemmän, Pro Lite -luokan Suomen mestariksi ajoi Polar Cross Moottorikerhon Aleksi Juntunen, joka sijoittui Paljakassa toiseksi kumpanakin päivänä. SM-hopean nappasi Paljakan osakilpailut voittanut, Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesonen. SM-pronssi meni Kuopion Moottorikerhon Oskari Laamaselle. Sonkajärven Moottorikelkkailijoiden Joni Komulainen oli SM-sarjassa neljäs ja Leevi Puustinen viides.
Kylmälä ensimmäinen naisten Suomen mestari
Lapin Moottorikelkkailijoiden Taru Kylmälä voitti naisten sunnuntaisen SM-osakilpailun, mikä toi hänelle Suomen mestaruuden. Naiset ajoivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa SM-arvolla, kun aiemmin he ovat kilpailleet Suomen Cupissa. Kylmälä oli ykkönen kaikkien SM-osakilpailujen alku- ja finaalierissä, joten viime vuoden Suomen Cup -mestari oli elementissään uuden arvon saaneessa sarjassa.
Maisten SM-hopean otti Kauhajoen Moottorikelkkailijoiden Noora Nummijoki ja -pronssin Polar Cross Moottorikerhon Laura Niemi. SM-sarjassa neljänneksi sijoittui Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden Minna Hiivala ja viidenneksi Tuupovaaran Moottorikerhon Mila Nevalainen.
14-16-vuotiaiden Junior 14-16 -luokan SM-sarjan kärkiviisikon muodostivat Lapin Moottorikelkkailijoiden Oliver Jaakola, Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Eetu Kari, Ruotsin lisenssillä kilpaileva Oscar Nikula, Rovaniemen Moottorikerhon Juuso Ylipahkala ja Lapin Moottorikelkkailijoiden Myrsky Rissanen. Junior 14-16 -luokan viimeisen SM-osakilpailun Paljakan sunnuntaissa voitti Kari.
Suomen Cup -juhlat lauantaina
Paljakassa ratkaistiin Suomen Cup -sarjojen lopulliset järjestykset jo lauantaina.
11-14-vuotiaiden Junior 11-14 -luokan mestariksi kruunattiin Lapin Moottorikelkkailijoiden Vertti Kaihua. Hopea matkasi Pietarsaaren Moottorikerhon Emil Hertenille ja pronssi Lapin Moottorikelkkailijoiden Onni Niskalalle.
Veteraanien Suomen Cup -kausi oli Lapin Moottorikelkkailijoiden Niko Korsumäen täydellistä hallintaa. Hopean kuittasi Kuopion Moottorikerhon Arto Järvenpää ja pronssin Orimattilan Moottorikerhon Jarno Salmela.
Sport-luokan Suomen Cup -mestaruus matkasi Siilinjärven Vesan Matias Korhoselle. Päätösosakilpailun voittanut, Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoiden Marko Ylä-Pöntinen otti hopeaa ja Kuusamon Moottorikelkkailijoiden Tero Tornberg pronssia.
SML SM-Snowcrossin päätösosakilpailuviikonlopun suorat lähetykset ovat katsottavissa jälkilähetyksinä live-streamit toteuttavan MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
www.youtube.com/mjpevents
Tulokset
SML SM-Snowcross, SM-osakilpailuviikonloppu 3/3, Paljakka, su 18.4.2021
Sonkajärven Moottorikelkkailijat ry.
Pro
1. Aki Pihlaja, LaMK, Lynx, 16:50.180
2. Joonas Keskiaho, LaMK, Lynx, +10.540
3. Mikko Osmo, KauhMK, Lynx, +1 kierros
4. Jonas Laakkonen, OSMK, Arctic Cat, +1kier.
5. Juha Haapamäki, EP-MoKe, Ski-Doo, +2kier.
Pro, SM-loppupisteet
1. Joonas Keskiaho, LaMK, Lynx, 259 pistettä
2. Topi Posti, KeMot, Ski-Doo, 199p.
3. Mikko Osmo, KauhMK, Lynx, 186p.
4. Miika Lammi, PCMK, Lynx, 153p.
5. Pieti Puhakka, KeMot, Ski-Doo, 133p.
Pro Lite
1. Aki Pesonen, YLM, Lynx, 12:54.823
2. Aleksi Juntunen, PCMK, Lynx, +17.415
3. Aki Pietilä, OSMK, Polaris, +19.962
4. Leevi Puustinen, SoMoKe, Lynx, +33.800
5. Joni Komulainen, SoMoKe, Arctic Cat, +36.624
Pro Lite, SM-loppupisteet
1. Aleksi Juntunen, PCMK, Lynx, 201p.
2. Aki Pesonen, YLM, Lynx, 192p.
3. Oskari Laamanen, KMK, Arctic Cat, 139p.
4. Joni Komulainen, SoMoKe, Arctic Cat, 127p.
5. Leevi Puustinen, SoMoKe, Lynx, 116p.
Naiset
1. Taru Kylmälä, LaMK, Lynx, 10:40.797
2. Davina Backteman, SWE, Ski-Doo, +27.007
3. Elina Palojärvi, KeMot, Lynx, +30.094
4. Mila Nevalainen, TuupoMK, Ski-Doo, +37.262
5. Minna Hiivala, OSMK, Lynx, +41.895
Naiset, SM-loppupisteet
1. Taru Kylmälä, LaMK, Lynx, 110p.
2. Noora Nummijoki, KauhMK, Lynx, 89p.
3. Laura Niemi, PCMK, Ski-Doo, 67p.
4. Minna Hiivala, OSMK, Lynx, 64p.
5. Mila Nevalainen, TuupoMK, Ski-Doo, 54p.
Junior 14-16
1. Eetu Kari, EP-MoKe, Ski-Doo, 14:26.213
2. Oscar Nikula, SWE, Ski-Doo, +1.922
3. Oliver Jaakola, LaMK, Lynx, +4.070
4. Emil Herten, J-PMK, Lynx, +25.113
5. Thor David Rasmus, NOR, Lynx, +37.667
Junior 14-16, SM-loppupisteet
1. Oliver Jaakola, LaMK, Lynx, 117p.
2. Eetu Kari, EP-MoKe, Ski-Doo, 103p.
3. Oscar Nikula, SWE, Ski-Doo, 80p.
4. Juuso Ylipahkala, RoMK, Lynx, 63p.
5. Myrsky Rissanen, LaMK, Lynx, 50p.
Kaikki tulokset
https://speedhive.mylaps.com/Events/1848460